Hyrox on noussut nopeasti yhdeksi maailman kiinnostavimpien kuntokilpailulajien joukkoon. Myös Suomessa Hyrox on saanut paljon huomiota, erityisesti viime aikoina.
Laji on helposti ymmärrettävissä. Kisaajien täytyy juosta ja tehdä raskaista harjoitteista. Tarkoituksena on suorittaa juoksu- ja harjoitusrata mahdollisimman nopeasti. Lajissa vaaditaan kestävyyttä, voimaa ja mielenlujuutta.
Samalla on myös mielenkiintoista pohtia, voisiko Hyroxista tulla tulevaisuudessa myös uusi kohde vedonlyönnin markkinoille. Tässä artikkelissa käymme läpi, mikä Hyrox on ja miten se voisi toimia vedonlyönnissä.
Mikä on Hyrox?
Hyrox on kansainvälinen kuntokilpailuformaatti, jossa yhdistetään juoksu ja toiminnalliset harjoitteet. Kyse ei ole pelkästä juoksutapahtumasta, eikä myöskään perinteisestä voimailukisasta. Kilpailijoita testataan niin kestävyyden, voiman kuin henkisen kantin puolesta. Lajissa on selkeät säännöt – nopeiten suoriutunut voittaa.
Hyrox-kilpailu etenee näin
Hyroxissa on selkeä formaatti. Ensin juostaan yksi kilometri, jonka jälkeen tehdään fyysinen harjoite. Tämä toistuu yhteensä kahdeksan kertaa, eli luvassa on kahdeksan kilometrin pituista juoksua sekä kahdeksan erilaista harjoitetta. Formaatti on samanlainen maailmanlaajuisesti.
Hyrox-kilpailun rakenne on seuraavanlainen:
- Kilpailu alkaa 1 kilometrin juoksulla – sen jälkeen ”hiihdetään” 1000 metriä SkiErg-laitteella.
- 1 kilometrin juoksu & kelkan työntöä 50 metriä.
- 1 kilometrin juoksu & kelkan vetoa köydellä 50 metriä.
- 1 kilometrin juoksu & burpee broad jumpseja 80 metriä (burpeen ja hypyn yhdistelmä).
- 1 kilometrin juoksu & 1000 metriä soutua soutulaitteella.
- 1 kilometrin juoksu & 200 metrin Farmers Carry (kannetaan raskaita kahvakuulia molemmissa käsissä).
- 1 kilometrin juoksu & 100 metriä askelkyykkyjä hiekkasäkki selässä.
- 1 kilometrin juoksu & 100 Wall Balls -heittoa (kyykätään ja heitetään palloa ylös seinämerkkiin).
Kilpailijan kisaan käyttämä kokonaisaika ratkaisee lopputuloksen eli nopein voittaa. Hyroxista on olemassa sekä yksilökisoja että parikisoja eri tasoisille.
Voisiko Hyrox toimia vedonlyöntikohteena?
Hyrox pitää sisällään useita piirteitä, joiden takia se voisi sopia vedonlyönnin kohteeksi. Kilpailu on rehellinen, eli nopeimmin suoriutuneet voittavat. Tämä johtaisi siihen, että tarkasteltavissa olisi dataa, jota vedonlyönnissä voi hyödyntää.
Hyroxin vedonlyönnistä kiinnostunut voisi arvioida kisaajien kokonaisuutta kunnon, aiempien tulosten, kilpailun tason ja muiden olosuhteiden puolesta.
Ainakaan vielä Hyrox ei ole vakiinnuttanut asemaa vedonlyönnissä. Tämä johtuu siitä, että kyseessä on varsin tuore laji. Hyroxia kannattaa tarkastella vielä enemmänkin nousevana trendinä kuin vedonlyöntilajina.
Jos voisimme veikata, tulee Hyrox varmasti ottamaan jalansijaa vedonlyönnin markkinoilla tulevina vuosina. Laji kasvattaa suosiotaan koko ajan. Hyrox-kilpailijat saavat samalla enemmän näkyvyyttä.
Luonteva ilmiö voisi liittyä siihen, että uudet nettikasinot ottaisivat Hyroxin mukaan tarjontaansa vedonlyönnin muodossa. Sillä voisi esimerkiksi haalia sivustolle Hyroxista kiinnostuneita kokeilemaan uudenlaista vedonlyöntiä uuden lajin parissa.
Minkälaiset vedonlyöntikohteet toimisivat Hyrox-vedonlyönnissä?
Hyrox-vedonlyönti toimisi hyvin esimerkiksi selkeiden ja helposti ymmärrettävien kohteiden parissa. Yksinkertaisin vetomuoto olisi voittajan veikkaaminen. Tässä veikattaisiin oman sarjan voittajaa.
Myös kahden kilpailijan paremmuuden veikkaaminen voisi toimia niin sanottuna kaksintaisteluna. Tämä voisi olla helpompaa kuin poimia voittaja useista vaihtoehdoista.
Myös toisenlaiset vedonlyöntikohteet toimisivat hyvin. Veikattavana voisi olla, pääseekö tietty kilpailija kolmen, viiden tai kymmenen parhaan joukkoon. Myös aikarajalliset kohteet voisivat olla järkeviä, eli pääseekö tietty kilpailija maaliin tietyn ajan puitteissa.
Eikä unohdeta, että Hyroxissa olisi potentiaalia myös livevetoja ajatellen. Kesken kisan voisi luontevasti veikata, kuka voittaa, sillä tilanteet voivat muuttua äkillisesti.
Mahdolliset Hyrox-vedonlyönnin kohteet pähkinänkuoressa:
- Kilpailun voittaja
- Kaksintaistelun voittaja
- TOP 3, 5 tai 10 -sijoitukset
- Aikarajat
- Kilpailijan omat ennätykset
- Nopein suoritus tietyllä harjoitteella
- Livevedonlyönti
Mitä asioita Hyrox-vedonlyönnissä pitäisi seurata?
Jos Hyrox vakiinnuttaa paikan vedonlyönnin markkinoilla, toisi se tulosten veikkaamiseen uudenlaisia asioita tarkastelun kohteeksi. Laji on todella fyysinen ja vaatii kilpailijoilta paljon.
Hyrox-vedonlyönnissä tulisi seurata ainakin näitä asioita:
- Aiemmat tulokset: kertovat kisaajien tasosta ja kehityksestä.
- Juoksuvauhti: juoksua kertyy yhteensä 8 km – tämä voi vaikuttaa suuresti lopputulokseen.
- Tilanteet harjoitteissa: harjoitteet ovat raskaita ja voivat muuttaa kilpailutilannetta.
- Loukkaantumiset: pienetkin vammat voivat näkyä suorituksessa negatiivisesti.
- Kilpailusarja: yksilö- ja parikisoissa on erilainen luonne.
- Kilpailun taso: kovempi kilpailun taso voi muuttaa kisaajien voimasuhteita.
Hyrox-tulosten seuraaminen
Hyroxissa tulosten seuraaminen olisi tärkeä osa vedonlyöntiä. Kilpailijan aiemmat ajat, sijoitukset ja kehitys voivat tuoda tärkeää dataa vedonlyöntiä ajatellen.
Jos laji kasvaa vedonlyönnin markkinoilla ja vakiintuu vedonlyöntikohteeksi, tulosten merkitys tulee korostumaan. Tämä voi paljastaa voimasuhteita niin, että tasaiset suorittajat, kehityskelpoiset kisaajat ja huonovireiset osallistujat paljastuvat suuresta massasta. Näillä tiedoilla olisi paljon osuutta voitolliseen vedonlyöntiin.
Miten Hyrox eroaa jalkapallosta ja muista perinteisistä vedonlyöntilajeista?
Hyrox eroaa esimerkiksi jalkapallosta niin, että tulos perustuu yksilön tai parin suorituskykyyn. Jalkapallossa tulokseen vaikuttavat muun muassa taktiikka, vastustaja, tuomarit, kokoonpanot ja loukkaantumiset. Hyroxissa tärkeitä asioita ovat muun muassa kisaajien fyysinen suorituskyky ja henkinen kantti.
Hyroxin vedonlyönti olisi varmasti dataan perustuvaa, sillä aiemmat suoritukset ja ajat vaikuttaisivat kertoimiin paljon.
Miksi Hyrox on noussut trendaavien lajien joukkoon?
Hyroxin suosio perustuu siihen, että lajissa on selkeät perussäännöt, jotka ovat helposti ymmärrettävissä. Kilpailija juoksee kilometrin ja suorittaa fyysisen harjoitteen – tämä toistuu kahdeksan kertaa. Katsoja näkee, ketkä suorittavat kovaa ja ketkä hyytyvät.
Lisäksi Hyrox on ollut viime aikoina vahvasti esillä sosiaalisessa mediassa. Somessa näkyy enenevässä määrin videopätkiä niin Hyroxin harjoittelusta kuin Hyrox-kilpailuista. Myös perinteinen media on tarttunut kiinni Hyroxiin.
Esimerkiksi Matias Petäistön ja Martina Aitolehden suoritus Hyrox Helsinki -tapahtumassa on saanut paljon näkyvyyttä. Myös hiihtäjätähti Iivo Niskanen osallistui samaan tapahtumaan.
Kun kisaan on osallistunut runsaasti julkisuudesta tuttuja henkilöitä, on luontevaa, että kilpailu tulee suuren yleisön tietoisuuteen.
Yhteenveto – Hyrox voi olla vedonlyönnin seuraava kiinnostava kohde
Hyrox on noussut nopeasti laajaan suosioon. Lajia on helppoa seurata tulosten kautta. Kilpailuajat, sijoitukset ja aiemmat suoritukset kertovat vahvasti tiettyjen kilpailijoiden tasosta. Tämä heijastaa suoraan siihen, miten Hyrox voisi toimia myös vedonlyönnissä.
On hyvä tiedostaa, että Hyroxia ei ole vielä saatavilla vedonlyöntisivustoilla. Koska laji saa jatkuvasti enemmän näkyvyyttä ja suosiota, voi hyvinkin olla, että Hyrox tulee vakiinnuttamaan paikkansa myös vedonlyönnin markkinoilla tulevien vuosien aikana.